19 helsinkiläistaloa irti kaukolämpöverkosta, päästöt putoavat neljännekseen entisestä

Julkaistu: 13 joulukuun, 2020

Maalämpöjärjestelmä ja ilmanvaihdon lämmöntalteenotto tuovat kahdelle energiaviisaalle taloyhtiölle yhteensä yli 200 000 euron säästöt vuotuisiin lämmityskuluihin.

Joulukuussa 2020 Helsingin Suurmetsässä sijaitseva 270 asunnon asunto-osakeyhtiö Jakolehto irtautuu Helsingin kaukolämpöverkosta ja siirtyy uuteen hybridilämmitysjärjestelmään. Jakolehdon naapuri, 144 asunnon asunto-osakeyhtiö Jakometsä, seuraa perässä alkuvuodesta 2021.

Kahden suuren taloyhtiön noin 1000 asukasta tekevät Smart Heating Oy:n järjestelmällä kerrostaloasukkaan suurimman mahdollisen ympäristöteon. Uusitulla järjestelmällä talojen lämmityksen hiilidioksidipäästöt tippuvat neljäsosaan nykyisestä. Samalla lämmityskulut puolittuvat. Taloihin rakennettu maalämpöjärjestelmä ja poistoilman lämmön kierrättäminen takaisin patteriverkostoon tuovat yli 50 prosentin säästön talojen lämmityskuluihin.

– Onhan se ollut hullua, että ensin tuloilma on lämmitetty 20-asteiseksi, ja sitten puhallettu lämmin ilma ulos, kertoo Arto Tulimäki, asunto-osakeyhtiö Jakolehdon hallituksen puheenjohtaja.

Poistoilman lämpö kierrätykseen

Tilanne on sama kymmenissä tuhansissa 1960-90 -luvuilla rakennetuissa kerrostaloissa. Poistoilman lämpö päätyy taivaan tuuliin. Jakolehdon hallitus oli pohtinut lämmöntalteenoton rakentamista jo vuosikausia, mutta Jakolehdon kaltaisen matalan 1970-luvun kerrostaloryppään tarpeisiin sopivia järjestelmiä ei ollut tarjolla.

Jakolehdon isännöitsijä Tuomo Tahkolalla oli ratkaisu. Smart Heating Oy oli hoitanut toisen hänen isännöimänsä taloyhtiön energiaremontin mallikkaasti. Smart Heating on erikoistunut vanhojen kerrostalojen poistoilman lämmöntalteenottoon ja maalämpöjärjestelmiin. Yritys rakentaa yksilöllisesti taloyhtiön tarpeisin suunniteltuja järjestelmiä kokonaistoimituksena ja tuottotakuulla.

Smart Heatingin asiantuntijat ehdottivat Suurmetsän taloyhtiöille siirtymistä maalämpöön ja uudenlaista tapaa rakentaa poistoilman lämmöntalteenotto.

– Kaukolämmön korvaaminen lämmöntalteenoton ja maalämmön yhdistelmällä on ehdottomasti järkevin vaihtoehto, kertoo Tuomo Tahkola.

Lämmöntalteenoton rakentaminen parantaa hintavan maalämpöinvestoinnin kannattavuutta.

– Ilman lämmöntalteenottoa meidän olisi pitänyt rakentaa paljon isompi maalämpöjärjestelmä. Olisimme tarvinneet 80 maalämpökaivoa, nyt pärjättiin 20 kaivolla, Tulimäki kertoo.

Aiemmin talojen yhden rapun ilmanvaihdosta huolehti kolme erillistä huippuimuria. Smart Heating kanavoi joka rapun ilmanvaihdon yhteen ja lisäsi järjestelmään lämmöntalteenoton, joka kierrättää aiemmin taivaalle päätyneen hukkalämmön takaisin talojen lämmönjakohuoneisiin.

– Aikaisemmin Jakolehdon kahdessatoista talossa oli yhteensä 78 huippuimuria, nyt 26, Arto Tulimäki kertoo.

Ilmanvaihdon keskittäminen vähentää vikamahdollisuuksia ja parantaa lämmöntalteenoton hyötysuhdetta.

Energiatukea 25 % kustannuksista

Hankkeen h-hetki, kaukolämpöverkosta irtautuminen, on pian käsillä. Smart Heatingilla on takana jo yli 50 kerrostalokohteiden energiaremonttia, mutta uutta on Suurmetsän hankkeen kokoluokka.

– Tämä on tähän mennessä Smart Heating Oy:n projekteista suurin, kertoo toimitusjohtaja Pertti Nissilä.

– Projekti on mennyt kuin juna eteenpäin, Arto Tulimäki kiittelee.

Asukkaatkin ovat olleet pitkämielisiä, vaikka maalämpökaivojen poraus ja putkien kaivaminen tekivät pihoista syksyllä suuren työmaa-alueen.

Arto Tulimäki kertoo, että Jakolehdon energiaremontti maksaa noin 1,5 miljoonaa euroa. Taloyhtiö sai juuri iloisia uutisia. ARA myönsi energiatehokkuutta parantavalle hankkeelle energia-avustusta 25 % kustannuksista, yhteensä 376 000 euroa.

Miljoonaprojekti ei näy talon hoitovastikkeissa, sillä ne pysyvät entisellään. Energiaremontti rahoitetaan 15 vuoden hoitolainalla. Jo ensi vuonna taloyhtiöt pääsevät nauttimaan huomattavasti nykyistä pienemmästä lämpölaskusta.

– Noin puolet säästöstä jää taloyhtiön käyttöön, toinen puoli käytetään lainan takaisinmaksuun. Hoitovastike putoaa noin 12 prosenttia, Tuomo Tahkola kertoo.

Arto Tulimäki kertoo, ettei heidän yhtiönsä ei ole koskaan pelännyt käyttää rahaa energiansäästöä tuoviin investointeihin. Esimerkiksi aurinkopaneelit ilmestyivät taloyhtiön katolle jo vuosia sitten, yhtenä pääkaupunkiseudun ensimmäisistä kerrostaloista. Energiaviisas taloudenpito näkyy myös hoitovastikkeissa. Vaikka Jakolehdon talot seisovat vuokratontilla, on nykyinen hoitovastike vain 3,49 euroa/asuinneliö. Pääkaupunkiseudulla keskimääräinen hoitovastike on noin 4,5 euroa asuinneliötä kohden.

Kohti hiilineutraalia Helsinkiä

Helsingin kaupunki on sitoutunut Hiilineutraali Helsinki 2035 -ohjelmassaan vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 80 % vuoteen 1990 verrattuna.

– Rakennusten lämmitys on suurin kasvihuonekaasupäästöjen lähde, 56 prosenttia Helsingin suorista päästöistä, kertoo Kaisa-Reeta Koskinen, Hiilineutraali Helsinki -ohjelman projektinjohtaja.

Koskisen toive on, että mahdollisimman moni taloyhtiö lähtee parantamaan energiatehokkuuttaan. Energiaremontit säästävät samaan aikaan rahaa ja hillitsevät ilmastonmuutosta.

– Tarvitsemme kaikki kiinteistöt mukaan. Suurin potentiaali päästövähennyksille on juuri 1960-1980-lukujen rakennuksissa.

Kaupunki on jo poistanut muun muassa maalämpöhankkeiden lupamaksuja, ja vuoden 2021 alussa käynnistyy Helsingissä suuri energiarenessanssi-hanke. 

– Palkkaamme energiainsinöörejä, jotka jalkautuvat kentälle taloyhtiöiden avuksi, Koskinen kertoo.

Katso hankkeen esittelyvideo: https://drive.google.com/file/d/1jN76nGSwa9DMdpOLjB3HhVaeqwIr4Ipi/view

https://www.youtube.com/watch?v=rtUAiJ1aFWI

Lisätiedot

Pertti Nissilä, toimitusjohtaja, Smart Heating Oy

puh. 050 4621299

www.smartheating.fi

Arto Tulimäki, hallituksen puheenjohtaja, As Oy Jakolehto

puh. 050 5014032

Tuomo Tahkola, isännöitsijä, toimitusjohtaja, Kiinteistötahkola Helsinki

puh. 040 5483 025

https://kiinteistotahkola.fi/

Suurmetsän energiaremontti pähkinänkuoressa

Asunto Oy Jakolehto, Mätästie 5, Helsinki

– rakennusvuosi 1974, 12 kerrostaloa, 270 asuntoa

– lämmityskulut ennen 219 000 eur/v, saneerauksen jälkeen 93 000 eur/v, säästö 126 000 eur/v

– Lämmityksen CO2-päästöt ennen 494 tonnia vuodessa, saneerauksen jälkeen 139 tonnia/vuosi. Päästövähennys vastaa 2 238 000 km henkilöautolla ajoa.

2 kpl Thermia Mega XL 21-88 kW lämpöpumppu

4 kpl Thermia Mega L 14-59 kW lämpöpumppu

20 kpl 300m energiakaivoja

2 kpl sähkökattila

1 kpl sähköpääkeskus lämmitysjärjestelmälle

2 kpl sähkökeskuksia lämmönjakohuoneisiin

26 kpl Retermia LTO-huippuimuri

4 kpl varaaja 1000 litraa käyttövesikierukalla

4 kpl tulistusvaraaja 500 litraa

1 kpl puhallinkonvektori serverihuoneeseen

2 kpl Fidelix-automaatiokeskus Visio 15″ näytöllä

Asunto Oy Jakometsä, Mätästie 1, Helsinki

– Rakennusvuosi 1972, 7 kerrostaloa, 144 asuntoa.

– lämmityskulut ennen 132500 eur/v, saneerauksen jälkeen 55 000 eur/v, säästö 77 500 eur/v

– Lämmityksen CO2-päästöt ennen 317 tonnia vuodessa, saneerauksen jälkeen 82 tonnia/vuosi. Päästövähennys vastaa 1 468 000 km henkilöautolla ajoa. 

2 kpl Thermia Mega XL 21-88kW lämpöpumppu

2 kpl Thermia Mega L 14-59kW lämpöpumppu

18 kpl 300m energiakaivoja

2 kpl sähkökattila

1 kpl sähköpääkeskus lämmitysjärjestelmälle

2 kpl sähkökeskus lämmönjakohuoneisiin

16 kpl Retermia huippuimuri

4 kpl varaaja 1000 litraa käyttövesikierukalla

2 kpl tulistusvaraaja 500 litraa

2 kpl Fidelix-automaatiokeskus Visio 15″ näytöllä

Esimerkkejä lämmöntalteenoton asennuksista Jakolehdon katoilla: