Poistoilman lämmöntalteenotto toteutettiin kattoremontin yhteydessä – tulokset ylittivät odotukset jo ensimmäisenä vuonna.
Asunto Oy Alakiventie 1 kustannusrakenne muuttui Helsingin kaupungin tontin vuokrasopimuksen päättyessä. Uusi vuokrasopimus nostaa merkittävästi kustannuksia, joten kaikki säästökeinot nostettiin taloyhtiössä pöydälle. Kattavien selvitysten jälkeen todettiin parhaaksi tavaksi hillitä kasvavia kuluja lämmöntalteenottoremontilla. Isännöitsijä Jere Lunden Ardour Oy:stä on tyytyväinen ratkaisuun ja remontin kulkuun.
– Alakiventie 1 on tyypillinen 60-luvun puolivälin kerrostaloyhtiö, josta löytyi jo koneellinen ilmanvaihto, mutta taivaalle karkaava hukkalämpö nosti kaukolämmön tarvetta, Lunden kertoo.
Kohteessa oli suunnitteilla katon peruskorjaus.
– Yhdessä osakkaiden kanssa päätettiin, että suurin hyöty remonteista saataisiin, kun tehtäisiin kattoremontin yhteydessä poistoilman lämmöntalteenotto. Alkuperäiset poistoilmakoneet olivat käyttöikänsä päässä.
Päätös ei ollut läpihuutojuttu, eikä sen Lundenin mukaan pidäkään olla. Remonttipäätökset ovat iso asia, johon koko taloyhtiön on hyvä sitoutua.
– Meillä oli projektissa mukana ulkoinen konsultti arvioimassa sopivinta ratkaisua, Lunden kertoo.
– Suosittelen ehdottomasti tätä kaikille.
– Kävimme läpi erilaisia vaihtoehtoja, esimerkiksi sitä, päätyisimmekö poistoilman lämmöntalteenoton lisäksi maalämpöön. Asiaa harkittiin rauhassa pari vuotta.
PILP tuo säästöä
Poistoilman lämmön talteenotto (LTO / PILP) hyödyntää rakennuksen sisätiloista poistuvan ilman lämpöä. Lämpö siirretään lämpöpumpulle, joka käyttää lämmön uudelleen rakennuksen ja käyttöveden lämmityksessä. Poistoilman lämmön talteenotto kytketään rakennuksen nykyisen lämmitysjärjestelmän tai maalämmön rinnalle. Kerrostaloissa huomaamattomat lämmöntalteenottoyksiköt sijoitetaan yleensä talon katolle keräämään lämpöä.
Poistoilman lämmön talteenotto on hyvä valinta sekä taloudellisesti että ympäristön kannalta. Sillä voidaan säästää vuosittain yli kolmasosa lämmityskustannuksista. Poistoilman lämmön talteenotto on myös ekologinen ratkaisu, kun muutoin hukkaan menevää energiaa voidaan käyttää uudelleen.
– Arvioimme yhdessä Smart Heatingin kanssa, että Alakiventie 1:n säästö lämmityskustannuksissa PILPin jälkeen voisi olla 25–30 % luokkaa, kertoo Lunden.
– Positiivinen asia on, että ensimmäisenä vuonna säästöä kertyikin 30 %.
Sujuva projekti toi varmuutta isoon investointiin
Alakiventie 1:ssä lämpöpumpulla on tuotettu vuoden aikana 63% taloyhtiön tarvitsemasta lämmöstä, ja loput saatiin kaukolämmöstä, joka jätettiin rinnalle.
– Päätimme osakkaiden kanssa, että etenemme energiaremontissa maltillisesti, Lunden kertoo.
– Maalämmön mahdollisuutta voidaan miettiä myöhemmin.
– Ilahduttavaa oli myös remontista syntyvä hyöty ympäristölle, taloyhtiön päästöt ovat vähentyneet 54 %, Lunden kertoo.
Myös remontin kulku saa kiitosta isännöitsijältä.
– Mitään yllätyksiä ei matkan varrella tullut, vaan remontti valmistui sovitusti ja budjetissa, iso kiitos siitä kaikille osallistuneille, Lunden kiittelee.
Vastaavaa remonttia pohtiville Jere Lundenilla on vinkki:
– Mikäli PILP sopii ratkaisuna taloyhtiölle, se kannattaa ehdottomasti. Maalämpö on sitten aikanaan kiva lisä!