Lauttasaaressa on jo yli 10 Smart Heatingin kohdetta

Etusivu » Poistoilman lämmöntalteenotto – Ajankohtaista » Lauttasaaressa on jo yli 10 Smart Heatingin kohdetta
Julkaistu: 11 kesäkuun, 2026

As Oy Itälahdenkatu 5 on tyytyväinen toteutuneeseen säästöön

Lauttasaaressa sijaitseva As Oy Itälahdenkatu 5 päätti reilut pari vuotta sitten tehdä saman kuin moni naapuri: laskea lämmityskuluja energiaremontilla. Vuoden 1984 talossa oli hyvä taloustilanne jo valmiiksi, mutta lisäsäästö sekä hyöty ympäristölle kiinnosti.

– Eihän siinä ole järkeä että päästetään lämmöt taivaalle ja lisätään kasvihuoneilmiötä, päivittelee taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Matti Harmanen.

– Kyllähän me nyt mieluummin säästetään sekä ympäristöä että omaa lompakkoa!

Päätös remontista oli taloyhtiössä helppo kustannuksista huolimatta.

– Meillä oli jo alueella näyttöjä remontoiduista kohteista, että lämmityskulut pienenevät puolella, kun tehdään LTO-remontti. Asukkaiden infotilaisuudessa kaikille kävi selväksi Smart Heatingin esityksestä, että mitään taloudellista riskiä ei ole tässä hinnasta huolimatta, Harmanen sanoo.

27 000 € säästö vuodessa – enemmän kuin arvioitiin

As Oy Itälahdenkatu 5 oli maksanut lämmityksestä vuosittain noin 50 000 euroa. Remontissa 40 asunnon taloyhtiöön tehtiin poistoilman lämmöntalteenotto (LTO/PILP) ja saatiin Thermia lämpöpumppu, katolle asennettiin 2 Retermia LTO-huippuimuria. Kaukolämpö pidettiin, sillä tontille ei mahtunut helposti maalämpökeskusta. Kaukolämpökeskus uusittiin samalla ja suunniteltiin mahdollisimman tehokkaaksi hybridikäyttöä ajatellen.

– Eikä se maalämpö niin kiinnostanut, sillä se on kallis investointi ja isoin säästö saadaan LTO-remontilla, sanoo Harmanen.

– Säästöön olemme erittäin tyytyväisiä, sillä infotilaisuudessa arvioitiin, että se olisi 23 000€ vuodessa, mutta todellinen säästö on 27 000€.

Kokonaisuutta ohjaa älykäs kiinteistöautomaatio, jossa laitteistona on Fidelix ja ohjelmisto Smart Heatingin omaa tuotantoa.

– Etävalvonta ja huolenpitosopimus oli meille tärkeä asia, kertoo Harmanen.

– Meillä on tässä kahden vuoden aikana pari kertaa katolla sijaitsevat imurit pysähtyneet, ja todella nopeasti ne on korjattu, hän kiittelee.

Asiakkaalle onkin etua siitä, että alueella on useampi Smart Heatingin kohde, se nopeuttaa huoltotoimenpiteitä.

”Voin suositella”

Taloyhtiössä ei ole nyt suunnitteilla vähään aikaan isompia remontteja, mutta sähköautojen latauspaikat aiotaan asentaa tänä vuonna.

– Meille hallituksessa on tärkeää pitää huolta taloyhtiöstä, jotta sen arvo nousee, Harmanen kertoo.

– Kyllähän se tuo myytäville asunnoille lisäarvoa, kun on energiaremontit tehty ja sähköautot saa ladattua, hän toteaa.

Vastaavaa suunnitteleville Harmanen sanoo, että kyllä kannattaa.

– Meillä kaikki on mennyt, kuten luvattiin, remontti meni eurolleen kuten oli sovittu, ja samoin huollon kanssa kaikki on pelannut luotettavasti, Harmanen kiittelee.

– Säästö on iso, ja remontti maksaa itse itsensä takaisin.

– Kyllä joku jo on tästä soitellutkin, ja sanoin että me emme ainakaan voi olla muuta kuin tyytyväisiä valintaamme, hän toteaa.

Valokuvassa etualalla artikkelissa mainittu As Oy Itälahdenkatu 5 ja taustalla As Oy Veijarivuorenpuisto, jonka hybridilämmitysjärjestelmä valittiin Euroopan innovatiivisimmaksi 2025 (Heat Pump Awards):

Valokuvassa etualalla artikkelissa mainittu As Oy Itälahdenkatu 5 ja taaimmaisena As Oy Lauttasaaren Meritähti, jonka tammikuussa 2022 käyttöönotettu älykäs hybridilämmitysjärjestelmä on säästänyt jo yli puoli miljoonaa euroa lämmityskuluissa.