Fabian Mårtenson tuo Smart Heatingiin kansainvälistä osaamista

Julkaistu: 1 kesäkuun, 2023

Myynnin uusin vahvistus, Fabian Mårtenson, on seikkailijaluonne, joka innostuu uudesta teknologiasta. Monessa mukana ollut mies on tuttu Smart Heatingin väelle maalämmön myyntitehtävistä.

Teknologian tulevaisuus on valoisa, ja uusiutuvan energian osalta parhaat keksinnöt ovat vielä edessä. Näin uskoo mies, jolla on kokemusta niin rakennus- kuin energia-alan töistä.

Talonrakentajaksi alun perin kouluttautunut Fabian jatkoi opintojaan Aalto-yliopistossa, hankki tutkinnon uusiutuvasta energiasta ja opiskeli siinä sivussa talousoppiakin. Opiskeluaikana seikkailunhalu vei kursseille Hollantiin, Japaniin ja jopa Siperiaan asti. Mitä Siperia opetti?

Että kylmä tulee, jos on yksilehtiset ikkunat, mies naurahtaa.

Ei se Siperia ollut mun juttuni.

Kielitaito kuitenkin karttui, ja sitä oli jo valmiiksi, sillä varhaislapsuus oli vietetty USA:ssa. Ruotsikin sujui jo valmiiksi.

Lopputyönsä yliopistossa Fabian teki aurinkoenergiasta.

Olen aina ollut kiinnostunut tulevaisuuden teknologiasta.

Mitä enemmän porukka jonkin asian läpimenoa epäilee, sitä enemmän minä innostun aiheesta, olen sillä tavalla kapinallinen, Fabian toteaa.

Valmistumisen jälkeen hän teki töitä ympäristökonsultaation parissa Suomessa, Ruotsissa, Virossa ja Norjassa. Hetkeksi yrittäjyys kuitenkin vei mennessään, ja Fabian perusti opiskelukaveriensa kanssa firman, joka tarjosi asiantuntijapalvelua energiaremonttien suunnitteluun, valvontaan ja projektinjohtoon. Yritys toimii edelleen, mutta Fabianin tie vei maalämmön myyntitehtäviin.

Tutustuin silloin Smart Heatingiin firman alkutaipaleella, vuonna 2015.

Heti näki, että tämä yritys on tähtiainesta, kasvu oli sen verran nopeaa ja oli tekemisen meininki.

Fabian ei kuitenkaan heti ajatellut itse päätyvänsä firman leipiin. Hänellä piti kiirettä myyntiorganisaation kasvattamisessa. Energia alkoi kallistumaan ja maalämpö myi.

Oli hieno nähdä se muutos, kuinka energia-alan monopoli alkoi murentua, ja päästiin haastamaan isoja kaukolämpöyhtiöitä. Se innosti!

Fabiania inspiroikin energia-alan läpikäymä muutos, joka hänen mukaansa tuo lisää vapautta.

Meillä on vapaus valita, mitä sähköä ostamme, millaisia energialähteitä suosimme.

Kuluttaja valitsee, ja kilpailu tuo uusia, hyviä keksintöjä kaikkien käyttöön.

Smart Heatingilla Fabian arvostaa viisasta tekniikkaa.- Kestävin tapa lämmittää on tehdä ensin energiatehokkuuskartoitus, että harakoille ei mene hukkaenergiaa. Smart Heating oli ensimmäisiä yrityksiä Suomessa, joka ymmärsi tämän.

Kun lämmöntalteenotto on kunnossa, voi alkaa kehittää energiajärjestelmää. Näin mitoitus on oikea.

Älykkään poistoilman lämmöntalteenoton avulla on mahdollista puolittaa myös asumisen päästöt. Ja mitä vähemmän fossiilista polttoainetta kulutetaan, sen vihreämpiä ollaan. Näin Fabian ajattelee.

Fabian uskoo teknologian kehittyvän vielä huimasti.

Tulevaisuudessa maalämmön, lämmöntalteenoton ja vaikkapa aurinkoenergian pitää kommunikoida keskenään ja optimoida kulutus automaattisesti, Fabian visioi.

Ladataan esimerkiksi autot silloin kun aurinko paistaa.

– Ehkäpä kiinteistöihin asennetaan sähkön varastoimiseen systeemit isot akut, Fabian pohtii.

Smart Heatingilla Fabian kehittää myyntiprosessia ja hankkii asiakkaita. Nyt oli hyvä aika hypätä tutun firman kyytiin.

Energia-alan pahin myrsky on toivottavasti takana, tässä on nyt kaikki ainekset menestykseen, Fabian toteaa.

Kansainvälisissä tehtävissä marinoitu mies haaveilee myös mahdollisuudesta laajentaa tulevaisuudessa ulkomaille.

Vapaa-ajallaan Fabian rentoutuu ulkoilemalla koiriensa kanssa ja purjehtimalla. Lauttasaaressa odottaa vene, joka vie vähintään neljäksi viikoksi merelle kesällä.

– Korona-aikana vein etätoimiston veneelle ja purjehdin kuusi viikkoa, se oli hienoa.

Parasta kuitenkin on, kun ulkosaaristossa kännykkäverkko lakkaa toimimasta, ja saa olla aivan rauhassa.

Silloin voi kokea luonnon parhaimmillaan, se määrää, ja ihminen tulee perässä. Silloin voi rentoutua, Fabian sanoo hymyillen.