Smart Heating Oy sai Kangasalan Nattariin merkittävän LTO-yhteishankkeen.

Julkaistu: 2 helmikuun, 2019

Asunto-osakeyhtiöt Törmä-Nattari, Harju-Nattari, Mäki-Nattari ja Vatialanrinne tilasivat yhteishankkeella Smart Heating Oy:ltä älykkäät poistoilman lämmöntalteenottojärjestelmät (PILP). Samaan yhteishankkeeseen kuuluu lisäksi jo toteutusvaiheessa oleva As Oy Rinne-Nattari. Kyseessä on merkittävä sopimus Smart Heating Oy:n kannalta, mutta myös Nattarin alueen harakoille tämä merkitsee jatkossa lämmittelypaikkojen vaihtoa. Lämmityksen hiilidioksidipäästöt pienenevät puolella nykyiseen verrattuna ja jokainen taloyhtiö tulee säästämään noin kymppitonnin vuosittaisissa lämmityskuluissa. Yhteishanke mahdollistaa tehokkaamman urakoinnin ja siitä hyötyy taloyhtiöt myös taloudellisesti.

Talot ovat hyvin samanlaisia keskenään ja jokaiseen taloon asennetaan poistoilman LTO kaukolämmön rinnalle. Kolmeen taloon uusitaan lisäksi kaukolämpövaihtimet. Kahdessa talossa on muutaman vuoden sisällä kaukolämpökeskukset uusittu, eikä niitä nyt turhaan lähdetä vaihtamaan. Jokaiselle katolle asennetaan lämmöntalteenotolla varustettu ilmanvaihtokoje sekä lämmönjakohuoneisiin inverter-lämpöpumput, älykkäät kiinteistöautomaatiolaitteet, lämmitysvaraajat sekä käyttövedelle erilliset tulistusvaraajat. Asennukset tullaan suorittamaan kahteen taloon kerrallaan ja viimeinenkin hybridilämmitysjärjestelmä valmistuu ennen seuraavaa lämmityskautta. Kyseiset taloyhtiöt ovat aiemminkin tottuneet tekemään läheistä yhteistyötä keskenään ja kaikissa kiinteistöissä isännöinnistä ja huollosta vastaa Nattarin Huolto Oy.